Joskus näkökenttä kapenee

Eihän kukaan tee noin!” pääsi suustani, kun näin parkkipaikan autosuman. Autoja oli parkkeerattu pussiin kolmen auton riveihin niin, että keskimmäiset olivat täysin pussissa. Eivät päässeet liikkumaan mihinkään suuntaan, kun olivat motissa neljältä suunnalta.

Joskus näkökulma kapenee

Kyllä vaan, aina joku tekee jotain sellaista, mitä itse ei heti ymmärrä.  Meillä jokaisella näkökenttä on erilainen ja maailmaa katsotaan siitä omasta vinkkelistä. Joskus perspektiivi kapenee. Siiloutumisessa auttavat myös somen algoritmit tarjoamalla lisää sitä samankaltaista sisältöä, johon on jo aiemmin osoittanut kiinnostusta ja joka tukee aiempia näkemyksiä.

Työpaikoilla erilaiset vinkkelit ja logiikat näkyvät toisten tekemisen ihmettelynä. Ärsyyntymisenä ja väärinkäsityksinäkin. Henkilöstölle ei avaudu, mitä johtoryhmä tekee. Työntekijä ei ymmärrä esimiehen päätöstä. Asiakaspalvelu ei ymmärrä teknisen tuen ratkaisuja. Tuotanto ihmettelee, mitä myynti on luvannut  ja tuotekehitys hämmästelee, miksei myynti ymmärrä. 

Erilaisuus, erilaiset toimintatavat ja näkökentät eivät vedä puoleensa ellei kynnystä tietoisesti ylitä. Uteliaisuus helpottaa itsensä uudelle altistamista. Jos uuden oppiminen ja kehittyminen on tärkeää, altistaminen kannattaa.

Tutustu, kuuntele, kysele

Onneksi oman näkökentän laajentaminen on vain itsestä kiinni. Kun haluaa ymmärtää toisen logiikkaa, paras keino on lähteä tutustumaan siihen. Kuunnella ja kysyä, olla kiinnostunut oppimaan lisää, avartaa omaa suppiloa. Periaatteessa yksinkertaista, käytännössä usein tavattoman vaikeaa.

On lohduttavaa muistaa, että kun haluat ymmärtää, se kyllä heijastuu sinusta ulos. Koska oletukset ja luulot johtavat usein harhaan, kannattaa halua ymmärtää ja kuunnella varmuuden vuoksi myös sanoittaa. Tarkoittaa omien aikeiden ja tarkoitusten ääneen sanomista toiselle. “En ole varma, ymmärsinkö oikein, joten haluaisin kuulla vähän lisää.” Jollakin tuontapaisella voi aloittaa.

Oppimista ja ahaa-elämyksiä tapahtuu vahvimmin rajapinnoilla – silloin, kun altistetaan itseä vieraille alueille ja kuulemaan uusista asioista.

  • Miten sinä olet tänään itseäsi uudelle altistanut?
  • Minkä rajan olet tänään ylittänyt?
  • Mitä ennalta arvaamatonta tunnistanut ja oppinut?

Kun tunnistaa oman ajattelunsa kulkua, ymmärtää paremmin myös muita.

Kun haluat vahvistaa oman työpaikkasi vuorovaikutusta ja arvostavia kohtaamisia, olethan yhteydessä! Arjen arvostavista kohtaamismista voit lukea lisää myös tästä blogitekstistä