Jotta sinä
- ja te yhdessä -
olisitte parempia

Sparrausta esihenkilöille, tiimeille
ja työyhteisön kehittämiseen

Esihenkilölle

  • Onnistuneita muutoksia
  • Varmuutta vaikeisiin keskusteluihin
  • Tukea jaksamiseen

Tiimille

  • Tukea tiiminä aloittamiseen
  • Vahvuuksille rakentavaa yhteistyötä

Työyhteisölle

  • Kehittämispäiviä
  • Turvalliselta tuntuvaa yhdessä kehittämistä

Yhdessä kehittämistä: johtaminen, tiimityö, työyhteisö

Matkakumppani muutoksissa

Räätälöity kokemus

  • Jokainen polku – kahden kesken, tiimin kanssa tai isommalla porukalla – on aina räätälöity kokemus
  • Yhdessä kehittämistä, joka alkaa yhteistyön tunnustelulla ja tavoitteen kirkastamisella, jatkuu yhteisenä matkana kohti tavoitetta ja päättyy tulosten  ja onnistumisten koontiin.

Kehittämisen kumppanuutta

  • SparriKumppani on johdon ajattelukumppani ja vahvuuksille rakentava sparraaja, jonka kanssa mennään yhdessä kohti tavoitteita.
  • Tavoitteena hyvän johtamisen kokemukset ja toimiva työyhteisö.
  • Tehdään yhdessä strategiasta arkea.
SparriKumppani polkuja johtajalle tiimille työyhteisölle

Näin syntyi SparriKumppanin missio

“Mikä hyöty sun työstä on maailmalle?”

kysyi tyttäreni minulta kerran, kun vielä olin palkkatyössä ja johtamisen tutkintojen kouluttaja.

Iso kysymys, joka yllätti, pysäytti ja pani miettimään.  Oli aluksi yllättävän vaikea.

Kun vastaus vähitellen kirkastui, syntyi SparriKumppani (2018) ja sen MISSIO:

  1. Edistää hyvän johtamisen kokemuksia,
    koska jokaisella on oikeus hyvään johtamiseen.
  2. Tukea työyhteisöjen tavoitteellista yhteistyötä,
    koska yhdessä olemme enemmän.
  3.  Bongata potentiaalia ja auttaa valjastamaan sitä käyttöön, koska jokaisessa meissä on voimavaroja, jotka vielä eivät ole käytössä.

Referenssejä

Petra Huuhilo
Petra HuuhiloPalvelujohtaja, Familar Oy
”Loistavaa palvelua, asiakaslähtöistä ja lämminhenkistä toimintaa, joka huomioi sparriryhmän sekä esihenkilön ja työnantajan toiveet yli odotusten. "​
Petri Rainio
Petri RainioAluejohtaja Lounais-Suomi, Sitowise Oy
Tapaamiset olivat henkisesti rentouttavia. Auttoivat pysähtymään ja ottamaan välillä happea. Oli luottavainen olo, hyvä ja rento.