Kehitetään yhdessä

Valmennus työyhteisölle

Etsitkö ideoita kehittämispäivään?

Haluatko varmistaa työyhteisöön hyvän muutoksen?

Jos etsit aihetta työyhteisön kehittämisäivään, hyppää suoraan valitsemaan aihe tästä.
Jos työyhteisösi onkin isomman muutoksen äärellä, saat apua muutokselle otollisen maaperän valmisteluun. Ensimmäinen kehittämispäivä voi samalla olla lähtölaukaus pidempään yhteiseen muutosmatkaan.

Asiakkaiden kokemuksia

”Paras juttu kolmeen vuoteen!!! Amen”

”Selkeä startti ja pohja tulevalle työskentelylle”

“Innostavaa, kannustavaa ja samalla myös hauskaa”

“Silmiä avaavaa yhdessä kehittämistä”

Valokeila vahvuuksiin ja onnistumisiin

Kehittämispäivä on

  • yhteisen teeman äärelle pysähtymistä
  • vahvistavaa, innostavaa ja ratkaisukeskeistä
  • vahvuuksien bongaamista ja niiden varaan rakentamista
  • oivallusten esiin houkuttelua


Työyhteisön kehittämisessä on aina kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Siitä, miten ihmiset yhdessä ideoivat, tutkivat, löytävät ja kokeilevat. Kun vuorovaikutus on avointa ja ratkaisukeskeistä, saadaan aikaan enemmän. Kun voi luottaa työkavereihin, uskaltaa vapaammin kysyä, kyseenalaistaa ja ideoida.

Mikä aihe sinun työpaikallasi on nyt tärkeä?

  • Arvostava yhteistyö
  • Hyvä yhteinen muutos
  • Palautetaidot ja palautteen vahvistava voima
  • Tunnista erilaisia vahvuuksia
  • Sparraava vuorovaikutus työyhteisössä

Lue lisää kehittämispäivän ideoita blogista:

Työyhteisön onnistunut muutos

Onko työyhteisö valmis muutoksiin?

Muutoskyvykkyys on työyhteisön kykyä reagoida nopeasti muutoksiin, oppia uutta ja toimia joustavasti muuttuneessa tilanteessa. Joskus muutos on ennalta tiedossa ja silloin siihen voi varautua. Jos ei ole, muutos tulee äkkiä ja pääsee yllättämään. Miten teillä ollaan varauduttu?

Muutos herättää aina tunteita. Aktivoi usein jonkinasteista pelkoa, epävarmuutta ja huolestuneisuutta.  Ja riippuen siitä, miten muutoskyvykkyyttä on organisaatiossa aiemmin ruokittu, syntyvä liikehdintä joko tukee muutosta tai on sitä vastaan.

Kun työpaikalla halutaan saada aikaan aitoja ja onnistuneita muutoksia, ihmiset kannattaa ottaa mukaan ajoissa. Kukaan ei halua olla objekti, joten on luonnollista vastustaa, kun jotain tullaan ja tehdään ihmisen yli.

Inhimilliset tekijät ovat riski muutoksen onnistumiselle. Siksi riskiä kannattaa sekä ennakoida että pienentää.

Muutoksen tuomaa epävarmuutta on helpompi kestää, kun yhdessä luodaan kovaa maata jalkojen alle.

Ennakoi ja varmista, että työyhteisösi on valmis muutoksiin.

Aloitetaanko yhdellä kehittämispäivällä ja jatketaan siitä? Vai rakennetaanko heti pidempää ja kestävämpää kehittämisen matkaa?

SparriKumppani Työhteisön onnistunut muutos

Luottamus on bensaa onnistumisille